Murto ylätalon kylmäkellariin ke 28.4. illalla

Asukkaita suositellaan tarkistamaan omaisuutensa kaikissa varastotiloissa

Ylätalon kylmäkellariin on murtauduttu 28.4. klo 20:00 jälkeen. On myös mahdollista, että kyseisessä tilassa on käyty jo aiemmin, koska varastettu saalis ei liikkuisi yhdellä käynnillä.

Saaliiksi lähti yhdestä komerosta runsas määrä alkoholijuomia, lautaovi rikottiin ja pari pulloa meni näköjään kiireesssä rikki lattialle.

Paikalta tavoitetttiin sattumalta nuorisokolmikko (kaksi poikaa (?) ja yksi tyttö, jolla musta polvenkorkuinen koira). Yhdeltä kiinni jääneeltä saatiin mahdollisten tekijöiden nimet, muut paikalla välikäytävällä ja kylmäkellarissa olleet pääsivät karkuun. Poliisi selvittää tapahtunutta.

Ulko-, välikäytävien ja kylmähuoneen ovista ollaan menty avaimilla, koska ovissa ei ole murtojälkiä. Toki ulko-ovesta voi päästä myös tietämällä ovikoodin. Siksi on erittäin tärkeää, että ovikoodit pidetäänkin vain oman talon asukkaiden tiedossa. Lisäksi tarkistuskierroksen tehtyäni huomasin, että E-portaan alakellarin ovet olivat lukitsematta. On siis mahdollista, että kellarivarastoissakin on käyty.

Suosittelen kaikille seuraavaa:

1) Tarkistakaa omat varastonne ja omaisuutenne (kylmä+kellarivarastot, pyörät jne.). Jos omaisuutta puuttuu niin tehkää välittömästi rikosilmoitus poliisille

2) Ilmoittakaa esim. hallituksen puheenjohtajalle tai allekirjoittaneelle, jos teillä on havaintoja murrosta epäillyn nuorisokolmikon liikkeistä taloyhtiömme alueella ke 28.4. klo 20 kieppeillä. Kaikki vihjeet voivat auttaa asian tutkinnassa

3) Tarkistakaa ovatko kaikki kotitaloutenne avaimet tallessa ja onko joku mahdollisesti lainannut avaimia esim. kaverilleen (myös lapset). Jos avaimia puuttuu niin suosittelen ilmoittamaan asiasta ripeästi isännöitsijälle.

Hallitukselle evästyksenä, suosittelisin ovikoodien pikaista vaihtoa näin ensilääkkeenä. Jos varkauksista alkaa tuleemaan pysyvämpi ilmiö niin kannattaa myös harkita lukkojen uudelleen sarjoitusta tarvittavilta osin.

Turvaterveisin,

Eero Linna

As. Oy Myyrinrannan turvallisuuspäällikkö