Myyrinranta 50v.

Myyrinranta 50v. - kaipaamme apuja historiikin tekoon

Taloyhtiömme täyttää 50 vuotta tänä vuonna. Sen johdosta olemme aloittamassa historiikin tekemisen, jonka sisältöön voimme kaikki vaikuttaa.

Kaikki apu - kuvat, tarinat, julkaisujen tekemisen kokemus - ovat hyödyksi.

As Oy Myyrinranta 50v Yhtiömme viettää vuonna 2021 juhlavuotta. Hallitus on päättänyt päivityttää yhtiön historiikin. Jotta saisimme siitä muutakin kuin pelkän matrikkelin, pyydämme teitä kaivelemaan valokuva-albumejanne ja muistinne sopukoita. Löytyykö kätköistänne valokuvia, muistista mukavia tarinoita, tai muuta sellaista yhtiöön ja sen historiaan liittyvää, jonka haluaisitte jakaa muiden kanssa?


Hankkeen vetäjäksi on lupautunut Keijo Nyström. Aineisto on tarkoitus laatia sähköiseen muotoon julkaistavaksi yhtiön kotisivuilla siten, että se on osakkaiden ladattavissa elokuun loppuun mennessä. Jos jollakulla ei ole mahdollisuutta sitä ladata, saa puheenjohtajalta paperiversion pyydettäessä (Lasse Kaitasalo, 050 410 1832) Jos teet mukavia löytöjä, ota yhteyttä Keijo Nyströmiin materiaalin toimittamiseksi: keijo.nystrom@kolumbus.fi tai 050 50 10 255. 


Kätköistänne löytyvää materiaalia odotellen, 

Keijo Nyström

As Oy Myyrinranta hallitus ja isännöitsijä