PJ:n mietteitä

Muutamat osakkaat ovat lähestyneet minua koskien yhtiön viime aikaisia tapahtumia ja niiden kuulumisia. Siksipä ajattelin asiasta avautua:

 

No, eipä tässä ihmeempiä. Pihan vesi-/viemäriremontti meni niin kuin sen pitikin. Aikataulu venyi suunnitellusta viisi viikkoa. Venymä johtui meistä, ei urakoitsijasta.

 

Ylätalon eteläpäädystä (talon ja roskakatoksen väli) tuli alle metrin syvyydestä esiin peruskallio. Ko. osuus piti kiilata. Jos ko. työmenetelmä on sinulle outo, kuten minulle oli, kaiva kuukkelista videoita siitä. Se on paljon hallitumpi menetelmä lohkoa kalliota, kuin räjäytys. Hevosmiesten tietotoimiston varma tieto, ennen remonttia oli, että tuo alue on täytemaata. 

Keväälle jäi urakasta muutamia hommia. Mm. asfalttimakkaroiden asentaminen talojen seinustoille. Niitä ei ollut järkevää tehdä syksyn keleillä. Ne olisi mitä luultavimmin pitänyt purkaa keväällä ja asentaa uudestaan. Siksi sovimme, että ne asennetaan keväällä. Lisäksi, pihan ennallistaminen on veilä kesken. 

Urakalla on kahden vuoden takuuaika. Siksipä viemärit tullaan kuvaamaan ja tarkastamaan ennen takuuajan päättymistä. Mikäli niissä havaitaan korjaustoimia vaativia painumia, tms. ne kaivetaan uudelleen auki ja korjataan. 

 

Rahallisesti on itsestään selvää, että olemme pidättäneet tekemättömien töiden edellyttämän summan urakkahinnasta. Hallitus pyysi, ja sai  yhtiökokoukselta valtuuden 850.000 € urakalle. Kustannustoteuma on reisulti alle tuon. Poikain kanssa hallituksessa laskimme remonttiin ns. "Hups ja oho" varauksen. Näin siksi, että kukaan yhtiössä mukana olevista ei voinut tietää, mitä tulee esiin, kun kuokka lyödään maahan.

 

Tästä esimerkkinä vaikkapa pakotunnelit. Kummassakaan talossa niitä ei oltu Puolimatkan toimesta rakennusvaiheessa kiinnitetty talon kivijalkaan. Ylätalon tunneli kellahti kumoon bitumisivelyn jälkeen. Onneksi asentaja oli jo poistunut paikalta, eikä hän jäänyt kaatuvan tunnelin alle. Tunnelikokonaisuus painaa yli 20 tonnia. Alatalon tunneli oli n. 10 cm irti kivijalasta. Sen salaojituksen yhteydessä tilanne oli jo tiedossa ja mahdolliseen kaatumuiseen oli varauduttu. 

 

Mutta kuten totesin, homma meni kuten pitija rahaa meni vähemmän, kuin minihin varauduttiin. Hyvä näin.

 

Viikonlopulle ennustetaan kovaa lumipyryä. Varaudu siis siihen, että mahdollisisesti ensi viikolla pitää auto siirtää pois parkkipaikalta, jotta saadaan lumet ajettua pois. 

 

Ja edelleen, jos sinulla on asiaaa yhtiön hallitukselle, älä lähetä sähköpostia näiden sivujen kautta. Laita suoraa minulle: lasse.kaitasalo@hotmail.com tai soita 050 410 1832.

Hyvää viikonloppua toivottaen, 

Lasse